Technology

Reppureissaajasta konsultiksi kahdessa viikossa

June 9, 2015

Read time 2 min

Moikka kaikille!

Olen Lauri, yksi tänä kesänä aloittaneista Reaktorin kesätyöntekijöistä. Edellisen blogautuksen kirjoittaneesta Laurista poiketen, minä olen devaaja. Juureni ovat Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksella, mutta vietin kolme kuukautta reissaten ympäri Kaakkois-Aasiaa ennen kesätöitteni alkamista.

Laitoin kesätyöhakemuksen Reaktorille puoliksi läpällä juuri ennen matkaani, mutta yllätyksekseni Reaktorilla hakemus otettiin vakavasti ja Reaktorin rekryukkelit alkoivat kiinnostumaan minusta. Aikaa kului ja lopulta sain kutsun työhaastatteluun. Olin tällöin Kambodzassa. Kambodzassakin pääsi kuitenkin internetiin, ainakin toisinaan, joten saimme järjestettyä haastattelut kätevästi Skypen välityksellä.

Haastattelujen tuloksena minut päätettiin ottaa Reaktorille töihin, ja palattuani Suomeen kävinkin samantien allekirjoittamassa työsopimuksen. Jo ensimmäisellä työviikolla, joka siis oli pyhitetty kesätyöntekijöiden perehdytykseen, Reaktorin asiakasvastaavat alkoivat lähestymään minua mailitse ja puhelimitse. Devaajalle oli töitä tarjolla. Runsaasti.

työpiste Tällä se koodi syntyy 

Perehdytysviikon jälkeen aloitin työt asiakkuudessa toisen kesädevaajan kanssa. Siirsin itseni ja työkoneeni asiakkaan tiloihin ja työnsin käteni saveen. Ensimmäinen tehtävämme oli luoda proof of concept eräästä softapalikasta ja verrata sitä valmiiseen kaupalliseen tuotteseen, niin ominaisuuksien kuin työn vaativuuden perusteella. Siis ihan full-on konsulttihommaa. Välillä meinasi sormi hieman mennä suuhun, koska kumpikaan meistä kesädevaajista ei ollut tehnyt mitään tällaista hommaa aikaisemmin, mutta onneksi muut tiimin jäsenet auttoivat meitä vaikean paikan tullen. 🙂

Asiakas oli ilmeisesti tyytyväinen työhömme, sillä hän nakitti meille pariksi viikoksi vielä lisää hommia, ja tällä kertaa pääsisimme koodaamaan ihan tosissaan.

Olen yllättynyt siitä, miten joustavasti asiat toimivat Reaktorilla. Ei puuduttavia monen tunnin palavereita eikä mitään kiveenhakattua toimenkuvaa, joten pystyn myös itse vaikuttamaan jossain määrin siihen, mitä teen. Olen myös saanut itse valita, miten teen työni. Kukaan ei esimerkiksi ole kurkkimassa olkani ylitse ja valittamassa, jos käytänkin editorina emacsin sijaan vimiä.

Loppuun haluaisin vielä kiittää Reaktorin admin-tiimiä, joka on pitänyt huolen siitä, että työvälineet toimivat ja ovat priimakamaa. He ovat myös vastanneet kesähessun typeriin kysymyksiin uskomattoman pienellä vasteajalla!

Never miss a post