Miksi koodareita tarvittaisiin luennoimaan oikikseen?

“Mä pelkään, että mun valmistuminen jää kiinni tästä tieto- ja viestintätekniikkakurssista. En IKINÄ tule selviämään niistä Excel-tehtävistä!”

Muistan tämän opiskelijan luovuttaneella äänensävyllä lausuman kommentin oikeustieteen opintojen orientaatioluennoilta. Sama pelko lietsoontui vähän itseenikin. Tuoreita lakiopiskelijoita ei hirvittänyt gradun tekeminen tai massiiviset vero-oikeuden kirjatentit. Mutta Excel ja tietokoneen käyttäminen, siinä meni raja! Tämä muutaman opintopisteen ATK-kurssi jäi monella roikkumaan pitkäksi aikaa.

Monet juristit sanovat, että eivät pidä itseään “kovin teknisinä ihmisinä”. Myöskään oikiksessa ei perinteisesti ole opetettu tekemään IT-sopimuksia tai digiliiketoimintaa. Ei olekaan ihme, että monet lakimiehet edelleen kaivavat IT-sopimusten pohjaksi samat sopimusmallit kuin teollisten tavaroiden tai vaikkapa taloprojektien kauppaan. Ja kokevat pilven pelottavaksi.

Siellä tieto- ja viestintätekniikkakurssin luennolla en ihan vielä osannut arvata, että kymmenen vuotta myöhemmin juttelen työkseni MongoDB:stä ja Reactista ja spekuloin sitä, miten julkishallintoa voitaisiin rohkaista pilvipalveluiden käyttämiseen.

Olen Reaktorilla tietysti oppinut paljon IT:stä, mutta ehkä vielä mielenkiintoisempaa on, mitä olen oppinut juristin työstä. Kun aloitin Reaktorin lakiosastolla, olin innostuksella kirjoittamassa selvityksiä, puhumassa säännöistä ja rustaamassa sopimuksiin puuduttavan monimutkaisia virkkeitä. Niin pitkiä, että kun olet vihdoin ehtinyt lukea virkkeen loppuun, koet, että elämäsi parhaita vuosia valui juuri hukkaan. Tein siis sitä, mitä olin olettanut kuuluvan juristin rooliin.

Käsitykseni yrityslakimiehen työstä ohjelmistoalalla on muuttunut Reaktor-vuosien aikana aika paljon. Tässä on muutamia oppeja, jotka reilut neljä vuotta täällä ovat antaneet.

1. Juristinkin työtä voi ohjata ideologia “make it happen”

Naistenlehdet kannustavat tunnollisia työntekijöitä rohkaisevasti: “Opettele sanomaan ei!” Muotoillaanko näin, että juristien tätä taitoa ei tarvitse varsinaisesti erikseen opetella.

Olette varmaan joskus olleet paikalla, kun liiketoimintaa tekevät ovat keksineet jonkun uuden hyvän idean. Silloin on tapana madaltaa ääntä ja sanoa: “Tehdään tää vaan äkkiä, eikä kerrota juristeille, ettei ne vesitä tätä.” Päälle nauretaan hermostuneesti, mutta jokainen tietää sisimmässään, ettei se ollut vitsi.

Tämä on tietysti itsetuntoa hivelevä rooli. Sitä tuntee itsensä seurakunnan leirikeskuksen työntekijäksi, jonka pelätään tulevan keskeyttämään salabileet riparilla.

Juristin on turvallista sanoa, että näin ei voi tehdä, jos asiaan liittyy pienikin riski. Pilasinkin Reaktorin bisneskopissa usein tunnelman selostamalla jotain epäkiinnostavaa jostakin ongelmallisesta pykälästä.

Aloin kuitenkin ajan myötä reflektoida toimintaani. On helppoa sanoa ei, mutta työnantaja hyötyy minusta oikeasti vasta, kun pystyn sanomaan, miten joku asia tehdään. Reaktorilla tekemistä ohjaa ideologia “make it happen”, joten miksi juristinkaan motto siellä olisi “make it stop” tai “make it annoyingly difficult”?

Nykyään päämääränäni on luoda ja aidosti auttaa liiketoimintaa lain avulla. Arvokas lakimies on sellainen, joka löytää ne pykälät, jotka itse asiassa tekevät jotakin mahdolliseksi.

Shotillinen riskinottokykyä on myös tarpeen. Kun juristi saa kommentoitavakseen diilin, on turha jumittaa nikottelemaan riskistä, jonka todennäköisyys on 0,2 prosenttia. Riskeistä on syytä tietysti mainita, mutta lakimiehen on kyettävä reippaasti ottamaan kantaa, uskaltaisiko itse allekirjoittaa paperin.

2. On pelottavaa, jos minä sopimuksen laatijana päätän, mitä ohjelmistoammattilaisten pitää projektissa tehdä

Kun hankitaan tietojärjestelmiä, juristeille on keskeistä kirjata toimitussopimukseen, mitä ollaan hankkimassa ja mitkä ovat järjestelmän tarkat vaatimukset. Samoin on tärkeää määrittää lopputuloksen deadline ja kokonaishinta.

Tässä agile-hipsterin ja hankintajuristin maailmat törmäävät yhteen. Modernin ohjelmistokehityksen luonteen pitää tulla tutuksi, jotta siitä voi valistuneesti sopia: jokainen softaprojekti on ainutlaatuinen ja toistetaan vain kerran. Jokaiselle järjestelmälle on erilaiset tarpeet ja asiakkaiden ympäristöt ovat erilaisia. Projektin sisältöä on mahdotonta määritellä täydellisesti etukäteen.

IT-projekti pitäisikin nähdä enemmän asiantuntijapalvelun kuin tavaran hankkimisena. Tuskin asianajajatkaan innostuisivat, jos asianajotoimeksiantoon pitäisi etukäteen speksata, kuinka monta sanaa ja mitä lopputuloksen eli haastehakemuksen pitää sisältää?

Joskus ajattelin, että on hyvä olla sopinut kaikesta. Nykyisin ajattelen, että sopimus on onnistunut sitä paremmin, mitä vähemmän minä päätän projektin yksityiskohdista muiden puolesta. Tuskin mikään on koodaajasta turhauttavampaa kuin se, että tämä tietää, että joku juttu pitäisi tehdä tietyllä tavalla, mutta sopimus ei salli. Liikkumavaran puute harmittaa asiakastakin – kehitettävän digipalvelun omistajaa.

3. Sopimukset pitäisi kirjoittaa projektia, ei tuomioistuinta varten

Juristit taklaavat riskejä laittamalla sopimukseen aukottomat viivästys- ja virhevastuut. Porthanian luentosalissa muistutetaan, että jokaista velvoitetta on tehostettava sanktiolla. “Toimittajalle pitää asettaa sopimussakko, muuten jää hampaattomaksi!”

Käytyäni kalliit koulut ja opeteltuani nämä asiat vaivalla, on ollut hieman antikliimaksi tajuta tämä: sopimussakko luo usein vain illuusion kontrollista.

Ohjelmistoa kehittävät tiimit, jotka eivät yleensä ole lukeneet koko sopimusta. Tiimi tekee työnsä niin hyvin kuin osaa ja haluaa. Uhka yhtiölle lävähtävästä sopimussakosta ei saa kehittäjää tekemään koodia laadukkaammin tai nopeammin. Laatu lähtee tiimin osaamisesta ja sisäisestä motivaatiosta. Eikä sopimuksella kannata yrittää hallita sellaista riskiä, jota pitäisi hallita paremmalla johtamisella.

Ja jos projekti epäonnistuu, monesti parasta mitä voi tapahtua, on päästä toimittajasta eroon. Sopimussakko ei tee järjestelmästä virheetöntä tai valmista. Sopimussakosta tulee mieleen lohdutuslahja, joka oli lapsuudessani käytössä perheemme kasvatusmetodina. Silloin kun toisella siskolla oli synttärit, toinenkin sai aina lohdutuslahjan, kuten jonkun halvan lapion (?) tai mukin. Siitä jäi kuitenkin lopulta aina vähän haalea fiilis pääpalkintoon eli synttärisankarin lahjaan verrattuna.

Sopimuksen tulisikin ensisijaisesti mahdollistaa yhteisen projektin onnistuminen. Sen tärkeimpänä tehtävänä ei pitäisi olla sen kertominen tuomioistuimelle, kuka korvaa vahingot, kun kaikki kuitenkin menee pieleen.

4. Taika tapahtuu projektitilassa – juristin pitää nähdä tiimien työtä

Aluksi Reaktorilla tuijotin pelkkiä dokumentteja. Hoidin kilpailutuksia ja sopimusneuvotteluja, mutta kun neuvottelut olivat ohi ja projekti alkoi, joku muu siirtyi vastaamaan asiakkuudesta.

Eräänä päivänä sain nerokkaan neuvon kollegoiltani Villeltä ja Joonakselta: “Mene istumaan johonkin tiimiin viikoksi, vaikka tekemään sun omia töitä ja kuuntelemaan keskusteluja. Käy tiimin kanssa lounailla. Siinä oppii parhaiten, mitä projekteissa tapahtuu.”

Ajan myötä aloinkin haluta päästä Reaktorilla lähemmäksi sitä, missä firman tärkein ydin piilee. Näin yhä selkeämmin, miksi on tärkeää olla myös oikeassa tekemisessä mukana ja poistua välillä pääkonttorilta. Ja miten auttaa kummasti bisnesjuristin työssä, jos on myös tehnyt sitä varsinaista bisnestä.

Olen nyt muutaman vuoden vetänyt Reaktorin julkishallintoyksikköä, ollut mukana kehittämässä Suomen operatiivista liiketoimintaa sekä vastannut joistakin asiakkuuksista. Olen päässyt tekemään mahtavien ohjelmistotiimien ja asiakkaiden kanssa töitä ja huh, miten hienoa se on ollut! Olen onnellinen siitä, millainen uusi maailma on avautunut sitä kautta, kun notkuu välillä siellä projektitilassa eikä pelkästään Finlexin sivuilla.

Vaikka edelleen tietysti rakastan sopimusten viilaamista, olen iloinen päästessäni tekemään muutakin. Suuri osa kysymyksistä kun ratkeaa sopimusten sijaan IT-projektien arjessa, liiketoiminnan pyörityksessä, organisaatioiden sisäpeleissä ja ihmisten vuorovaikutuksessa.

Juristit kutsuvat tällaisia asioita “ulkojuridisiksi seikoiksi”. Muut ihmiset kutsuvat näitä samoja asioita “elämäksi”.

Recommended posts