Design

Kesägraafikon hajatelmia Reaktorista

June 26, 2015

Read time 2 min

Terve vaan terve! Olen Aino ja toinen tämän kesän kesävisuista. Kun aloitin Reaktorilla reilut viitisen viikkoa sitten, oli kuin olisin tullut reppu selässä uuteen kouluun ja eteen olisi jaettu aapisen sijasta omppukone. Fiilis ei ollut väärä, sillä nyt reilun kuukauden Reaktorilla oltuani tuntuu, kuin joka päivä opiskelisin jotain uutta. Ensimmäinen viikko suhahti ohi erilaisten silmiä avaavien koulutusten merkeissä, joiden myötä aloin ymmärtää, kuinka suunnitteluhommia Reaktorilla tehdään.

Olen opiskellut pääasiassa printtipuolen graafikoksi, joten sähköiseen ympäristöön suunnitteleminen tuo minulle tullessaan roppakaupalla uusia asioita. Onneksi ympärillä on avoin ja keskusteleva tiimi, jonka kanssa voin jakaa hassujakin ideoitani. Uutta on ollut myös Sketch-ohjelman käyttö, joka on alkanut alkukankeuden jälkeen osoittautua varsin käteväksi työkaluksi, vaikka opittavaa sen saralla yhä riittää. Suuri kiitos kuuluu avuliaille kollegoille, jotaka ovat auliisti jaelleet sketch-vinkkejä ohikulkiessaan ja avunhuutoja kuullessaan.

Laskeskelin, että tähän mennessä olen koulutusviikon lisäksi ehtinyt olla mukana kolmessa eri projektissa, joiden lisäksi ehdin ohimennen suunnitella myös yhden painetun ravikutsun. Eli vähän olen käväissyt omalla eikoisosaamistontillanikin. Nyt olen kolmatta viikkoa tekemässä kasvojenkohotusta asiakkaan webbisivuille ja suunnittelemassa sivustosta käyttäjäystävällisempää. Työskentely konsulttina on osoittautunut mielenkiintoiseksi. Tarvitsen avointa mieltä ja yhteistyökykyä erilaisten ja aivan eri aloilla työskentelevien ammattilaisten kanssa yhtälailla kuin oman alani osaamista.

summer_fun_1024Ensi kuussa tiedossa on mobiisisovelluksen ulkoasun suunnittelua sekä sisäisen työkalumme Puotilan ilmeen suunnittelua. Ylimääräisenä porkkanana ja päivien kevennyksenä suunnittelemme yhdessä toisen kesägraafikon kanssa tämän kesän kesätyöntekijöille omaa tiimipaitaa. Siitä on tuleva hieno!

Yhteishenki Reaktorilla tuntuu olevan vertaansa vailla. Apua saa aina kun pyytää. Huumori kukkii niin käytäväkeskusteluissa, lounaalla, työn puitteissa kuin slack-kanavilla. Työilmapiiri kannustaa myös fyysiseen hyvinvointiin.

Tästä ehkä hauskimpana esimerkkinä on eri tiimien välinen leuanvetokilpailu, jonka tilastoja voidaan seurata mahtavalla Comic Sans-fonttia huokuvalla sovelluksella. Mainittakoon, että tällä hetkellä kokonaistilastoja johtaa Liha visio 12 884:lla leualla ja meidän kesisten tiimi Liha Kesä 2015 tulee vahvasti perässä, sillä eilen tiimipäivän Megazoneilun päätteeksi käytiin koko porukalla vetämässä 1000 leuan raja rikki! Viikkotilastoissa keikutaan kuitenkin kakkossijalla. Ohessa kuvitus leuanvedon viikkotilastosta.

Työpäivät ja viikot viuhuvat ohi järjetöntä vauhtia uusien asioiden äärellä. Tällä hetkellä odotan innolla heinäkuuta ja ja sen tuomia uusia projekteja. Erityisesti mobiiligraffojen suunnittelu pärisyttää tällä hetkellä ja kovaa. Tuskin maltan odottaa.

Never miss a post